Danfoss toteuttaa uuden IGA-ratkaisun Nixun avulla
Siirtyminen pilveen pandemiavuonna: Danfoss toteuttaa uuden IGA-ratkaisun Nixun avulla
Tanskalainen valmistus- ja suunnitteluyhtiö Danfoss päätti siirtyä nykyaikaiseen identiteettien hallinnoinnin (IGA) ratkaisuun yhtiön yli 40 000 digitaalisen identiteetin hallinnassa. Koronaviruspandemia edellytti uudenlaista lähestymistapaa hankkeeseen, johon olisi normaalioloissa sisältynyt runsaasti kasvotusten tapahtuvia tapaamisia.
Danfossin kaksi suurinta tuotesegmenttiä ovat Power Solutions, joka keskittyy rakennushydrauliikka- ja maatalouslaitteisiin sekä Climate Solutions, joka tarjoaa esimerkiksi ilmastointi-, jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmiä teollisuuden ja yritysten käyttöön. Danfoss toimii maailmanlaajuisesti ja sillä on tehtaita ympäri maailmaa. Yhtiö kasvoi hiljattain kolmanneksella, kun se osti toisen suuren teollisuusvalmistajan Eatonin hydrauliikkaliiketoiminnan.
Usean toimialan luotettuna valmistuskumppani Danfossilta vaaditaan korkeaa kyberturvallisuuden tasoa. Esimerkiksi Danfossin Climate Solutions on kriittistä infrastruktuuria: Arkipäiväisiltä kuulostavien laitteiden merkitys käy nopeasti selväksi, mikäli ne hakkeroitaisiin ja hyökkääjä katkaisisi yllättäen rakennuksesta jäähdytyksen, lämmön tai ilmastoinnin.
Danfoss tekee paljon työtä pitääkseen tuotteensa helppokäyttöisinä ja samalla erittäin turvallisina. Yhtiö on digitalisaatiomatkalla, jonka avulla se siirtymässä perinteisestä valmistajan roolista kohti IoT-kyvykkyyksiä ja älykkäitä ominaisuuksia hyödyntävien tuotteiden valmistajaksi. Danfoss on tehnyt yhteistyötä Nixun kanssa erilaisissa kyberturvallisuusprojekteissa. Tämä yhteistyö sai kansainvälistä tunnustusta, kun Danfossin IIoT-hanke palkittiin ”Paras IoT-tietoturvahanke 2017” -palkinnolla European Identity & Cloud -konferenssissa.
Tavoitteena yli 40 000 työntekijän ja yhteistyökumppanin tehokas ja turvallinen hallinnointi
Danfoss halusi päivittää nykyisen IGA-ratkaisunsa kehittyneempään vaihtoehtoon. Yhtiö piti aiempaa ratkaisuaan rajoittuneena, vaikeakäyttöisenä ja liian jäykkänä tarpeisiinsa.
IGA-ratkaisuja käytetään organisaation digitaalisten identiteettien hallintaan. Kun työntekijä aloittaa yrityksessä, lähtee sieltä tai siirtyy uusiin tehtäviin yrityksen sisällä, IGA-ratkaisut auttavat yritystä pysymään ajan tasalla henkilöstöstään, heidän käyttöoikeuksistaan sekä siitä, onko henkilöstön käyttöoikeuksissa riskialttiita yhdistelmiä, joihin olisi syytä puuttua. Monissa organisaatioissa on lisäksi tarve hallinnoida ulkoisen työvoiman identiteettien elinkaarta. Esimerkiksi konsultit tarvitsevat käyttöoikeuksia vain rajoitetun ajan.
Manuaalinen identiteettien hallinta on hidasta ja altista inhimillisille virheille, kun taas automatisoitu ja asianmukaisesti toteutettu IGA-ratkaisu on tehokas ja turvallinen. Päivittäessään olemassa olevaa IGA-järjestelmäänsä Danfoss halusi hyödyntää pilvipohjaista ratkaisua, sillä teollisuusyritys tarvitsi luotettavan ja skaalautuvan ratkaisun, jota sen eri tiimien olisi helppo käyttää. Lisätavoitteena oli parantaa IGA-analytiikan ja -raportoinnin laatua.
Danfoss valitsi Nixun uuden ratkaisunsa suunnittelu- ja toteutuskumppaniksi, ja hanke käynnistettiin syyskuussa 2020.
Onnistunut loikka IGA-pilveen etätiimityön tuloksena
Danfoss työllistää maailmanlaajuisesti yli 37 000 henkilöä. Yhtiö käyttää myös runsaasti ulkopuolisia kumppaneita ja konsultteja, joten Danfossin on hallittava yhteensä yli 41 000 digitaalista identiteettiä. Danfoss valitsi ratkaisuksi Nixun ehdottamana Saviyntin pilvipohjaisen identiteetin hallinnan alustan, joka pystyy hallinnoimaan riittävän suurta identiteettimäärää Danfossin korkeiden laatuvaatimusten mukaisesti.
Projektin aikataulu oli tiukka: Danfoss halusi siirtyä vanhasta ratkaisustaan Saviyntiin ennen Eaton-yrityskaupan loppuun saattamista. Myös koronaviruspandemia asetti uusia haasteita projektin läpiviennille. Aikaisemmin tämän kokoluokan projektiin olisi kuulunut runsaasti palavereja ja suunnittelua asiakkaan tiloissa. Nyt kaikki tehtiin etänä, ja siirtymän vaiheet suunniteltiin virtuaalityöpajoissa.
Suunnittelu ja valmistelut tehtiin tiiviissä yhteistyössä Danfossin kanssa. Nixu hoiti uuden ratkaisun toteutuksen ja integroinnin sekä teknisen tuen järjestelmän käyttöönoton jälkeen. Nixun yli 70 hengen digitaalisten identiteettien liiketoimintayksikkö hallitsee useita IAM-teknologioita, ja sen vahvuuteen kuuluu lähes 30 Saviyntin sertifioimaa asiantuntijaa. Nixu on myös toinen Saviyntin kahdesta Diamond-tason kumppanista EMEA-alueella.
Tiivis yhteistyö varmisti, että projekti saatiin valmiiksi ennen yritysostoa. Hanke sai myös tunnustusta: se voitti KuppingerCole European Identity and Cloud -konferenssissa syyskuussa 2021 Identity Fabrics & Enterprise IAM Project of the Year -kategoriassa.
Miska Laakkonen, Nixun IGA- ja PAM-liiketoimintajohtaja, kiittelee tiimin yhteishenkeä: ”Danfossin asiantuntijat olivat erittäin päteviä, ja heillä oli aina positiivinen asenne. Tämän mittakaavan projekti on aina vaativa toteuttaa. Monimutkaisuutta lisäsi vielä se, että Danfossin tiimi oli jakautunut kolmelle eri mantereelle ja aikavyöhykkeelle. Asiakkaan joukkuehenki oli mahtava, ja heillä oli tilanne koko ajan hallussa, vaikka olosuhteet olivat pandemian takia kaikkea muuta kuin ihanteelliset. Tällä oli ratkaiseva vaikutus projektin toimittamiseksi ajoissa.”
“Nixun tiimi lähestyi projektia hyvin järjestelmällisesti. He kertoivat selkeästi, mitä meiltä odotettiin ja pitivät säännöllisiä tilannepäivityksiä oman tiimimme kanssa”, sanoo Danfossin IAM-johtaja Daniel Mazzo Tunes. “Niiden ansioista olimme jatkuvasti selvillä kokonaiskuvasta: tunsimme, että projekti oli hallinnassa ja tiesimme, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nixulaiset olivat myös erittäin avoimia. Kävimme aktiivista keskustelua haasteiden ratkaisemisesta, eri ratkaisujen hyödyistä ja haitoista sekä eri vaihtoehtojen lisäkustannuksista. Tämä auttoi huomattavasti luottamuksen rakentamisessa.”
“Viisi vuotta sitten en olisi voinut edes kuvitella, että näin ison projektin toimittaminen olisi mahdollista 100% etänä. Nixu teki loistavaa työtä, ja olen erittäin ylpeä siitä, mitä saimme yhdessä aikaan.”